Kaikenvärisiä tuliaisia viikonlopun kilpailuista

Share |
27.09.2017

Viime viikonloppuna suurin osa yksinluistelijoistamme kilpaili Vantaalla, Myyrmäessä ja Tikkurilassa. EVT:n isännöimä kansainvälinen Aktia Trophy 2017 avasi kiireisen kisaviikonlopun perjantaina ja jäällä kannustettiin sekä A- että B-silmujamme. Kisojen parhaista tuloksista vastasivat ensimmäistä kauttaan Springs A-sarjassa luistelevat Pihla Bergman ja Anton Erkama, joista tyttöjen sarjassa Pihla aloitti suorastaan loistokkaasti voittamalla suurehkon sarjan taidokkaalla ohjelmallaan. Myös Anton sai hienosti kultaa omassa, Springs A boys -sarjassaan. Muut silmutytöt tyytyivät tällä kertaa vain sijoituksiin. Lauantaina ja sunnuntaina Myyrmäessä jäällä nähtiin debytantteja, SM-noviiseja ja pieniä minit-sarjan luistelijoita, joiden saavutukset eivät yltäneet tällä kertaa aivan kärkeen ja pokaalit lähtivätkin muiden seurojen luistelijoiden matkaan. Tarkemmat tulokset löytyvät kilpailukalenteristamme.

Perinteikäs kutsukilpailu Tikkurila Trophy 2017 avasi ovensa TTK:n isännöimänä lauantaiaamuna. Myös tähän kilpailuun meiltä riitti osallistujia useaan eri sarjaan, joista hyvillä sijoituksilla oltiin sarjoissa minit, B-silmut ja aluenoviisit sekä kansalliset noviisit ja juniorit. Aluesilmut-sarjassa Milla Hildén taituroi hienosti hopealle, Lumi Harjun ollessa vain pisteen päässä pronssilla. Kansalliset noviisimme valloittivat areenan viemällä kultaisen ja pronssisen pokaalin. Uudessa sarjassa debytoineen Iiris Hartikaisen vauhdikas luistelu toi ansaitusti voiton, Erikan ollessa upeasti kolmantena. Kisakatsomoa jännityksessä piti juniorimme Pinja Tauriainen, lyhytohjelma onnistui mukavasti ja sijoitus oli viides ennen vapaaohjelmaa. Vapaaohjelma ei sujunut Pinjalta ihan niin hyvin kuin lyhytohjelma ja kolmen hypyn yhdistelmään tuli harmittava helpotus. Mutta kun muutkaan kärkiluistelijat eivät yltäneet parhaimpaansa, riitti vapaaohjelman toinen sija nostamaan Pinjan kokonaiskilpailun voittoon!

Kokonaisuudessaan kisapäivä oli mielestäni hyvä, mukaan mahtui onnistumisia ja toki osalle jäi vielä parannettavaa. Monille tämä oli kauden avaus ja siten olen pääosin tyytyväinen suorituksiin. Tällaiset kilpailut ovat tärkeitä, koska mukaan mahtuu paljon luistelijoita” kommentoi valmentaja Heidi Jokinen.

Kuvia kisaviikonlopusta löytyy lisää täältä...

Kilpailukausi jatkuu jo ensi viikonloppuna, kun luistelijoitamme liukuu kisajäille niin Helsinki Trophyssä Pirkkolassa, kuin myös Järvenpään ISU-sarjojen kutsukilpailuissa. Tsemppiä ja onnistumisen iloa kaikille!

Iiiris.jpgErika.jpgAluesilmut.jpgA-silmut.jpgPinja_T.JPG

06.12.2017A-silmujen 1. valintakilpailu itsenäisyyspäivän tunnelmissa
04.12.2017Minealle tuplasti kultaa!
29.11.2017Terveisiä Sveitsistä!
28.11.2017Kisamenestys jatkuu
23.11.2017ISU-kisapäivä Paloheinässä
20.11.2017Pokaalisadetta Wasa Cupissa!
13.11.2017Nea kultafinaaliin 1.valintakilpailusta!
12.11.2017Emma ja Pinja yksinluistelijoiden kapteeneiksi
08.11.2017Minejä aluemestaruusfinaaliin ja pokaalit kotiin myös kutsukilpailuista
31.10.2017Valintakisojen viikonloppu

Siirry arkistoon »