Pokaalisadetta Wasa Cupissa!

Share |
20.11.2017

HTK:n yksinluistelijat osallistuivat viikonloppuna menestyksekkäästi Vaasassa kisattuun Wasa Cupiin. Mukana oli niin ISU- kuin tähtisarjojen luistelijoitamme, joista peräti yksitoista sai kotiinviemiseksi palkintopokaalin. Pokaalisijojen tuntumaan luisteli lisäksi kuusi kilpailijaamme, joten reissu Pohjanmaalle oli kaiken kaikkiaan onnistunut! Onnittelut kaikille!

ISU-sarjoissa HTKn tytöt nousivat korkeimmalle korokkeelle jokaisessa palkintoseremoniassa. Tuomarilinja oli tiukkaa, eikä laatupisteitä jaettu juuri yhdellekään kilpailijalle.

Lauantaina alkoivat junioreiden ja SM-noviisien urakat lyhytohjelmilla.  Pinja voitti juniorisarjan selvästi ollen ensimmäinen sekä lyhyt- että vapaaohjelmassa. Pinja oli erityisen tyytyväinen viikonloppuun, koska Vaasassa voitettu pokaali oli hänen 20. peräkkäinen palkintosijansa juniorisarjassa. Ida luisteli varman lyhytohjelman ja huolimatta sunnuntain vapaaohjelman muutamasta virheestä oli hän lopputuloksissa hienosti pronssilla. SM-noviisimme Emma ja Amanda kisasivat pienessä 3 luistelijan sarjassa. Emma johti kilpailua upean lyhytohjelmansa jälkeen, mutta Amandan onnistunut vapaaohjelma vei hänet kokonaiskilpailun voittoon. Emma sijoittui hienosti toiseksi.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sataneen lumen ansiosta saivat sunnuntain kisaajat nauttia kauniin talvisesta tunnelmasta hallille saapuessaan. Samaan aikaan Vaasa Arenalla oli suuri jääkiekon A-junioreiden SM-liigaturnaus, joten hallilla riitti väkeä ja vauhtia läpi viikonlopun. Kisassa valmentajana mukana ollut Heidi M. ei juurikaan ehtinyt hengähtämään, koska luistelijamme kisasi kahdessa eri hallissa ja kilpailusarjat menivät useasti päällekkäin päivän aikana. Kiitos vapaaehtoisesta avustamisesta kisapaikalla kiireen keskellä Heidi J. ja Jutta!

Viikonlopun kirkkaimmat eli kultaiset pokaalit päätyivät koristamaan Amandan (SM-noviisit), Pinjan (juniorit), Nean (debytantit), Pihlan (A-silmut), Iiriksen (noviisit) ja Minean (B-silmut) palkintohyllyjä. Hopealle luistelivat Emma (SM-noviisit) ja Janina (A-silmut). Pronssia saivat Ida (juniorit), Hanna (debytantit) ja Viivi (aluenoviisit).

Tällä viikolla kausi jatkuu peräti neljän kisan merkeissä. Näistä ehkä jännittävin on SM-noviisiemme Amandan, Emman ja Stellan kilpailumatka viikonloppuna Sveitsin Grindewaldiin päävalmentajamme Tiia-Riikan johdolla. Viikonloppuna osa luistelijoistamme kisaa Tampereella perinteisessä Santa Claus -kilpailussa ja osa Espoossa Skate Espoo –tapahtumassa. Lisäksi huomenna tiistaina HTK järjestää ISU-sarjojen kutsukilpailun Paloheinässä. Tervetuloa Paloheinään seuraamaan taitavia luistelijoitamme! Onnea ja menetystä jokaiselle tällä viikolla jäälle liukuvalle kilpailijallemme!

Kisamatkaajat.jpgSM-noviisit.jpgJunnut.jpgA-silmut.jpgA-silmut_2017.jpgSilmut.jpgDebyvoitto.jpg

10.12.2018Mitalinhohtoisia kisauutisia
04.12.2018Pokaaleja joulukuun kunniaksi
29.11.2018Kisakuulumisia Suomesta ja Sveitsistä
19.11.2018Kisakuumisia Salosta ja Espoosta
06.11.2018Wasa Cup 2018
30.10.2018Valintakilpailusta menestystä
16.10.2018Viikonlopun värisuora
02.10.2018Hopeaa ja tärkeää kisakokemusta
25.09.2018Kilpailukauden ensimmäiset kuulumiset
20.09.2018Ensimmäiset kilpailut lähestyvät

Siirry arkistoon »