Minealle tuplasti kultaa!

Share |
04.12.2017

Kolmen kisan viikonloppu starttasi lauantaina Tuusulassa tähtisarjojen kutsukilpailujen ja Kouvolassa kansallisten noviisien valintakilpailujen merkeissä. Kansalliset noviisit eivät tällä kertaa harmittavasti yltäneet yli neljänkymmenen luistalijan joukosta mitalisijoille.

Tuusulassa kisasivat minit, B-silmut ja alueluistelijat. Suurissa sarjoissa nähtiin hienoja onnistumisia: Josefiinan nappasi pronssia mineissä ja Claudia ylsi hopealle B-silmuissa kuten myös Lumi aluesilmuissa. Kultaa aluenoviiseissa luisteli María. Matildan kaunis ohjelma toi erityismaininnan ”kaunis musiikkiinluistelu”. Taitava B-silmumme Minea Salokoski voitti Tuusulassa sarjan taidokkaalla luistelullaan ja jatkoi suoraan Mikkeliin kisaamaan muiden B-silmujen tavoin. Aikaisin sunnuntaiaamuna alkanut kilpailu ei heikentänyt Minean suoritusta, vaan tuloksena oli ylivoimainen voitto tällä kertaa ISU-arvioidussa B-silmujen sarjassa. Onnea Minni!

Juniorimme Pinja teki Mikkelissä vierailun seniorit-sarjaan, joka poisjääntien vuoksi muodostui kaksinkamppailuksi paikallisen luistelijan kanssa. Kisa päättyi Pinjan selkeään voittoon. Debytantteja Mikkelissä edusti menestyksekkäästi Hanna, joka sijoittui sarjassa ennätyspisteillään 47,21 hopealle.

Tiistaina kilpaillaan A-silmujen 1.valintakilpailu Paloheinässä Suomi 100 -tunnelmissa.

Pinja_Amanda.jpgMinni_Anilla.jpgminit.jpgMatilda_Claudia.jpgIMG-20171204-WA0000.jpgClaudia.jpgAmanda_Pinja.jpgAnilla_Minni.jpgB-silmut_Tuusula.jpgClaudia_Minea.jpgB-silmut_Mikkeli.jpg

11.05.2018Anna, Pihla ja Anton Talent-ryhmään!
30.04.2018Kauden 2017-2018 palkitut luistelijat
28.04.2018Kevään perinteinen näytöskisa
22.04.2018Tehopäivällä Kisakalliossa
16.04.2018Palkitsemistilaisuus 27.4.2018
15.04.2018STLL:n valintaleirit kuluneella viikolla
11.04.2018Kilpailukauden päätöskisat
28.03.2018Kauden viimeiset kotimaan kisat
22.03.2018HTK Yksinluistelun TRY OUT 27.3.2018
20.03.2018Finaaleja ja kutsukilpailuja

Siirry arkistoon »