Viikonloppuna kilpailtiin Kauniaisissa ja Sastamalassa

Share |
30.01.2018

Kauniaisten Taitoluisteluklubi isännöi junioreiden (lohko 1) ja senioreiden 2. valintakilpailua.

Jutta2.JPGSeniorit-sarjassa finaalipaikkaa tavoitteli kaunis luistelijamme Jutta, onnistuen rennolla kokonaisuudella lyhytohjelmassaan. Sunnuntain vapaaohjelmassa energinen tunnelma jatkui ja hyvä draivi sekä kontakti välittyi suoraan yleisöön, joka innostui taputtamaan musiikin tahdissa kannustaen Juttaa. Pirteästä esiintymisestä huolimatta, ohjelmaan kertyi harmillisesti muutama tekninen virhe. ”Olin tyytyväinen lyhkäriin yleisesti, mutta vappiksen luistelin ilolla ja koko sydämelläni. Tästä on hyvä jatkaa finaaliin!” kommentoi Jutta finaalipaikan varmistuttua suoritustaan. Onnea Jutta!

Pinja.JPGPinja oli varmistanut paikkansa junioreiden loppukilpailuun jo ensimmäisessä valintakilpailussa, mutta siitä huolimatta hän lähti tähänkin kilpailuun tavoitteenaan palkintosija. Pinja esitti lyhytohjelmansa erittäin kauniisti ja sai selvästi kilpailun parhaat alapisteet. Valitettavasti teknisesti ohjelma ei ollut kaikilta osin puhdas ja vapaaohjelmaan Pinja lähti hänelle poikkeuksellisen alhaisista asemista, sijalta 11. Ero kärkeen korkeatasoisessa ja tasaväkisessä kilpailussa oli kuitenkin vain noin 3,5 pistettä. Pinjan uskomattomat kilpailuhermot tulivat esiin vapaaohjelmassa. Tiukassa paikassa Pinja luisteli teknisesti erinomaisen ja tulkinnallisesti onnistuneen ohjelman ja voitti vapaaohjelmakilpailun kauden parhailla pisteillään. Yhteispisteet (100,59) riittivät jälleen palkintosijalle, tällä kertaa hopealle. "Todella huikea kilpailu ja varmasti yksi mieleenpainuvimmista kisakokemuksistani" iloitsi Pinja kisan jälkeen. 

Kauniaisten jäähalliin oli saapunut HTK:n muita luistelijoita perheineen kannustamaan luistelijoitamme loistaviin suorituksiin! Jos et päässyt paikalle, voit ihastella Pinjan upeaa vapaaohjelmaa täältä

Tähtisarjalaisia tinteistä aluenoviiseihin matkusti viikonloppuna Sastamalaan Inaria Tammitemmellyksen merkeissä. Kylmähkössä jäähallissa kisapäivien parhaista suorituksista vastasivat valmentaja Heidi M. luotsaamina kultaan luistelleet; lahjakas Claudia (nuoremmat B-silmut) ja taitava tulkitsija Josefiina (minit s. 2008). Mitaleille ylsivät myös näppärä Iiris (pronssia, nuoremmat B-silmut) ja kauniisti esittänyt María (pronssia, aluenoviisit). Erityismaininnalla palkittiin reipas tinttimme Noora, joka sai kiitosta ”hienosta ja huolellisesta kokonaisuudesta”. Tammitemmellyksen kaikki tulokset löytyvät täältä

Ensi viikonloppuna matkaa osa luistelijoistamme Joensuuhun kilpailemaan Helmipiruetteihin. Onnea ja menestystä kaikille kisaajille!

 Pokalistit.jpgRoosa.jpg

11.05.2018Anna, Pihla ja Anton Talent-ryhmään!
30.04.2018Kauden 2017-2018 palkitut luistelijat
28.04.2018Kevään perinteinen näytöskisa
22.04.2018Tehopäivällä Kisakalliossa
16.04.2018Palkitsemistilaisuus 27.4.2018
15.04.2018STLL:n valintaleirit kuluneella viikolla
11.04.2018Kilpailukauden päätöskisat
28.03.2018Kauden viimeiset kotimaan kisat
22.03.2018HTK Yksinluistelun TRY OUT 27.3.2018
20.03.2018Finaaleja ja kutsukilpailuja

Siirry arkistoon »