Hopeaa ja tärkeää kisakokemusta

Share |
02.10.2018

Viime viikonloppuna kilpailukalenterin täyttivät SM-noviisien 1. valintakilpailut Järvenpäässä ja Mikkelin perinteikäs Crystal Cup.

Järvenpäässä SM-noviiseista parhaiten onnstuivat Nea ja  Hanna, jotka kipusivat suurissa kilpasarjoissaan kympin kärkeen. Nuoremmissa SM-noviiseissa kahdeksanneksi sijoittunut Nea Poikkeus ihastutti yleisöä lyhytohjelmansa puhtaalla kolmoistulppi-kaksoistulppi -yhdistelmällään. Myös vapaaohjelmassa Nealta nähtiin kolmoistulpin lisäksi myös puhdas kolmoisscalkow. Vanhempien SM-noviisien sarjassa aina kauniisti luisteleva Hanna nousi tyylikkään vapaaohjelmansa voimin hienosti kymmenneksi. Myös muut SM-noviisimme tekivät kahden päivän kilpailussa hyvät ohjelmakokonaisuudet.

Mikkelissä mitalisijan arvoisesti luisteli B-silmumme Pinja, joka sijoittui nuorempien B-silmujen sarjassa upeasti hopealle. Mikkelissä nähtiin myös useita muita mallikkaita suorituksia. 

Tulevana viikonloppuna saamme nauttia Finlandia Trophysta, jonka jälkeen kisakausi pääsee kunnolla vauhtiin. Heti lokakuun puolivälissä suurin osa luistelijoistamme osallistuu NTL kutsukilpailuihin Klaukkalassa. Tsemppiä niin luistelijoille kuin taustajoukoillekin!

Kisakuvia tästä...

14.01.20192.lohkokilpailu
06.01.2019Loppiaiskilpailu
20.12.2018Joulutervehdys
17.12.2018Omat tähtikutsukilpailut
13.12.2018Yksärien pikkujoulut
10.12.2018Mitalinhohtoisia kisauutisia
04.12.2018Pokaaleja joulukuun kunniaksi
29.11.2018Kisakuulumisia Suomesta ja Sveitsistä
19.11.2018Kisakuumisia Salosta ja Espoosta
06.11.2018Wasa Cup 2018

Siirry arkistoon »