Kevään kisakausi vilkkaimmillaan

Share |
04.03.2019

Muutaman viikon sisään on luistelijoitamme osallistunut moniin kilpailuihin lähellä ja vähän kauempanakin.

Minien helmikuussa järjestetyssä toisessa aluevalinnassa minit 2010 ja nuoremmat -sarjassa Ines taituroi voiton ja minit syntyneet  2009 -sarjassa Venla E. pronssia. Molemmat taitavat tytöt nähdään Oscarin ohella minien ”kultafinaalissa” 7.3. Leppävaarassa. Minien hopeafinaali luisteltiin jo 2.3. Oulunkylässä ja iloksemme Noora nappasi pronssia minit 2010 ja nuoremmat -sarjassa. 

A-silmujen aluemestaruus ratkottiin yhdessä debytanttien kanssa HTK:n järjestämänä Kaarelassa hiihtolomaviikolla.  A-silmuissa Minea luisteli puhtaan ohjelman saaden voiton kovatasoisessa sarjassa ja Sara S. nousi hienosti pronssille. Iso kiitos talkooväelle kisojen toteuttamisesta! Heti seuraavan viikon lauantaina, 2. maaliskuuta Joensuussa luisteltiin A-silmujen timanttifinaali, jossa seuraamme edustivat Minea ja Sara S. Sara onnistui parhaiten voittaen koko timanttifinaalin ja saaden jättikokoisen kiertopalkinnon pokaalihyllyynsä vuodeksi eteenpäin. Samassa yhteydessä Joensuussa kisattiin Helmipiruetit-kutsukilpailu ja mitalisaldosta vastasi Alisa luistellen pronssia A-silmujen sarjassa. 

Debytanttien aluemestaruuskilpailu oli myös HTK:n juhlaa. Anna ja Lotte luisteli upeasti kaksoisvoittoon, Annalle kultaa ja Lotelle hopeaa.

Yksi kauden tärkeimmistä kilpailuista on debytanteilla vielä edessä, kun Savonlinnassa kilpaillaan 16.-17.3. debytanttien kultafinaalin merkeissä.Savonlinnassa seuraamme edustavat Anna, Lotte ja Pihla. Myös hopeafinaali kisataan Savonlinnassa ja siinä voitosta taistelee Meri-Vuokko

SM-noviisien aluemestaruus ratkottiin Tikkurilassa 1. maaliskuuta. Tällä kertaa SM-noviisimme eivät yltäneet mitalisijoille, mutta Amanda H. onnistui parantamaan vapaaohjelmakilpailun piste-ennätystään. Kilpailu oli hyvää harjoittelua tulevaan SM2019-kilpailuun. Porvoossa 23.-24.3. järjestettävään kilpailuun ovat valinnoista paikkansa lunastaneet Venla S, Stella ja Hanna. Hopeafinaalissa nähdään Nea.

Luistelijoitamme ehtii vielä kannustamaan muutamissa kutsukilpailuissa ja kauden päättävässä Hope Cupissa Tartossa. Aurinkoisia kevätpäiviä ja tsemppiä loppukauteen ihan jokaiselle!

sara_timantti.jpg

Kuvassa timanttifinaalin voittanut Sara Sjödahl

12.03.2019Kisasaavutuksia
04.03.2019Kevään kisakausi vilkkaimmillaan
14.02.2019Pulkkamäkioheiset
11.02.2019Kisapostia
05.02.2019Kisakuulumisia Helsingistä
28.01.2019SM2019 ja finaalit kutsuvat!
14.01.20192.lohkokilpailu
06.01.2019Loppiaiskilpailu
20.12.2018Joulutervehdys
17.12.2018Omat tähtikutsukilpailut

Siirry arkistoon »