Helsinki Trophy 2019

10.09.2019

Suuri joukko luistelijoitamme avasi kisakautensa HL:n perinteikkäässä Helsinki Trophyssä Kaarelan jäähallissa. Viikonlopun aikana saimme kannustaa 27 luistelijamme kisasuorituksia, eikä ilman pokaaleja jääty tälläkään kertaa. Kilpailu oli tärkeä välietappi  SM-junioreillemme (Venla S., Stella, Sera), jotka valmistautuvat parasta aikaa ensimmäiseen, jo kolmen viikon päästä Tikkurilan Trio Areenalla luisteltavaan valintakilpailuun.

Hyvänä kauden aloituksena ja uusien ohjelmien harjoituksena toimi kisa myös suurissa sarjoissa Cubs (girls), Springs A ja Novice B, joissa tällä kertaa ei päästy aivan palkintosijoille saakka, vaikka  Novice B (younger) -sarjassa Matilda onnistuikin saamaan sarjan toiseksi parhaat tekniset pisteet.

Palkintohyllyjään kartuttivat kultaa luistelleet pojat Anton (Debs A), Oscar (Springs B) ja Hugo (Cubs). Erittäin taitava debytanttimme Joanda taituroi jo toisen pokaalinsa tällä kaudella sijoittumalla toiseksi Debs A (younger) sarjassa. Springs B-sarjassa Venla E. luisteli hienosti pronssille.

Onnea kaikille kilpailuihin osallistuneille! Luistelijoitamme kannustetaan jälleen kahden viikon päästä Aktia Trophyssä Vantaalla.

Joanda.jpgVenla_E.jpgAnton.jpgAnis.jpgVenla_S.jpgInes.jpgHT.jpg

01.10.2019Loistavaa SM-junnut!
23.09.2019Aktia Trophy 2019
10.09.2019Helsinki Trophy 2019
02.09.2019Kisakausi käyntiin Tampereella
19.08.2019Syyskausi pyörähtänyt vauhdilla käyntiin!
25.05.2019Kauden 2018-19 palkitsemistilaisuus
24.05.2019Näytösohjelmakisa!
14.05.2019Yksärit tehopäivällä
16.04.2019Terkut Virosta!
02.04.2019Kisakausi lähestyy loppuaan

Siirry arkistoon »