Kuulumisia Espoonlahdesta

22.10.2019

Espoossa järjestetyssä ensimmäisessä Suomen taitoluisteluliiton alaisessa lohkokilpailussa SM-noviisi Anna aloitti erittäin varmasti ja johti kilpailua lyhytohjelman jälkeen ylivoimaisesti (pistein 40,20). Vapaaohjelmassa kaikilla luistelijoillamme oli matkassaan pientä epäonnea, mutta silti lopputuloksissa sijoitukset olivat erinomaisia ja valmenustiimikin oli tyytyväinen suojatteihinsa.
Pokaalin nappasivat niukasti kokonaispisteissä toiseksi sijoittunut Anna sekä kisakautensa vasta aloittanut ja heti pronssille luistellut Minttu. Yleisö sai ihailla luistelijoidemme puhtaita kolmoishyppyjä: jäällä nähtiin salchow ja tulppi sekä useita näyttäviä kaksoisaxeleita.  Debytanttitytöt eivät aivan yltäneet pokaaleille, mutta sijoittuivat kuitenkin hyvin uudessa sarjassa. Debytanttipoijissa Anton sijoittui pronssille.
HTK järjestää marras-joulukuun vaihteessa 2. lohkokilpailun SM-noviiseille ja debytanteille Oulunkylän jäähallissa.
Samassa yhteydessä ETK isännöi noviisien ensimmäistä SB-kilpailua. Noviisit eivät yltäneet pokaaleille tällä kertaa, mutta puhtaita suorituksia ja muita onnistumisia nähtiin jokaiselta kilpailijaltamme. Noviisin SB-rankingia voit seurata STLL Hgin alueen sivuilta
Ensi viikonloppuna ISU-sarjojen luistelijoita nähdään Tuusulassa ja tähtisarjalaisia Riihimäellä kutsukilpailuissa. Onnea kisanneille ja tsemppiä tuleviin kilpailuihin!
12.11.2019All in Joensuusta!
05.11.2019Skate Espoo ja Promo Cup 2019
29.10.2019Kisoja ja mitalisteja
22.10.2019Kuulumisia Espoonlahdesta
01.10.2019Loistavaa SM-junnut!
23.09.2019Aktia Trophy 2019
10.09.2019Helsinki Trophy 2019
02.09.2019Kisakausi käyntiin Tampereella
19.08.2019Syyskausi pyörähtänyt vauhdilla käyntiin!
25.05.2019Kauden 2018-19 palkitsemistilaisuus

Siirry arkistoon »