Hyvän mielen kutsukilpailut Paloheinässä

Share |
23.03.2017

Tiistaina järjestimme Paloheinässä pienet kutsukilpailut ISU- ja tähtisarjoille. Omien luistelijoidemme lisäksi saimme vieraita Mäntsälästä ja Salosta.

Mukana oli peräti kolme ensikertalaista esittämässä uunituoreita kilpaohjelmiaan minit 2009 ja nuoremmat -sarjassa. Noomi, Ines ja Saimi luistelivat kaikki jännityksestä huolimatta reippain ottein. Saimi palkittiin luistelustaan pronssilla, Ines ja Noomi erityismaininnoilla: Noomi sähäkästä esityksestään ja Ines kauniista vaakaliu´ustaan. Muutamaa kisasuoritusta kokeneemmat Pinja ja Laura onnistuivat molemmat myös upeasti, Pinja otti kultaa tehden oman piste-ennätyksensä ja Laura upeasti hopealla.

Vanhemmissa mineissä tyttömme ottivat suvereenisti neloisvoiton: Iiris oli ykkönen, Claudia toinen ja Josefiina kolmas. Josefiinan kanssa samalla pistemäärällä neljänneksi sijoittui hienosti Anilla. Kuudenneksi sijoittunut Amanda palkittiin erityismaininnalla kauniit ojennukset ja esitys. Lumi oli tyylikkäästi kahdeksas.

Myös A-silmumme nappasivat neljä ensimmäistä sijaa Annan johdolla. Toiseksi ylsi Meri-Vuokko, kolmanneksi Nella ja Iiris pienen pienellä piste-erolla neljänneksi.

B-silmuista kultaisen pokaalin nappasi tällä kertaa Amanda E, Pihla luisteli hopealle. Anton oli viides ja Matilda kuudes.

Debytanteissa Emma T Onnistui jälleen kerran hienosti ja voitti muutaman pisteen turvin toiseksi sijoittuneen Amanda H:n. Emma A oli neljäs ja Nea viides. Aluedebytanttimme María nappasi suvereenisti kultaa ja Ida oli lähellä pronssia sijoittuen neljänneksi.

Noviiseissa Hanna oli hienosti hopealla, Erika pronssilla ja Ada heti perässä neljäs. Ida oli junioreiden sarjassa ainoa osanottaja ja sai kotiinviemisiksi kultaisen pokaalin.

Kiitos tuomareille, valmentajille, kilpailijoille ja reippaalle talkooväelle hienosta kilpailusta!
Tarkemmat tulokset löydät täältä

Nyt suunnataan katseet MM-kisoihin ja sen jälkeen on vielä luvassa HTK:n yksinluistelijoiden isännöimä April Cup, johon toivotaan tietysti runsaasti kannustajia paikalle! Lisätietoa kilpailusta täältä

Kutsarit_21032017.jpgDebyt.JPG

06.12.2017A-silmujen 1. valintakilpailu itsenäisyyspäivän tunnelmissa
04.12.2017Minealle tuplasti kultaa!
29.11.2017Terveisiä Sveitsistä!
28.11.2017Kisamenestys jatkuu
23.11.2017ISU-kisapäivä Paloheinässä
20.11.2017Pokaalisadetta Wasa Cupissa!
13.11.2017Nea kultafinaaliin 1.valintakilpailusta!
12.11.2017Emma ja Pinja yksinluistelijoiden kapteeneiksi
08.11.2017Minejä aluemestaruusfinaaliin ja pokaalit kotiin myös kutsukilpailuista
31.10.2017Valintakisojen viikonloppu

Siirry arkistoon »